UUTISET

Takaisin listaukseen
VEM 9.05.2017

Teknisen alan odotukset ennätyskorkealla

 
TKL/Tanja Koljonen,
09.05.2017
 

 

Teknisen Kaupan jäsenyritysten myynnin kasvu nopeutui liki kahdeksaan prosenttiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Jäsenyritysten odotukset ovat puolestaan kohoneet lähes kaikkien aikojen ennätystasolle. Myynniltään alkuvuoden suurin nousija oli raaka-ainekauppa. Tuotteet ja palvelut sekä teollisuudelle että rakentamiselle olivat niin ikään selvässä kasvussa. Toimialoista vain kuluttajatuotteissa myynti jäi edellistä vuotta heikommaksi.

Teknisen Kaupan jäsenyritysten myynnin kasvu nopeutui lähes kahdeksaan prosenttiin vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. Raaka-aineet olivat alkuvuoden suurin nousija 17 prosentin kasvullaan. LVI- ja sähkötekniset tuotteet vetivät rakennusalan tuotteet ja palvelut kahdeksan prosentin kasvuun. Tuotteet ja palvelut teollisuudelle nousivat reilut kuusi prosenttia edellisen vuoden tasosta. Kuluttajatuotteissa myynti jäi lähes kolme prosenttia miinukselle, vaikka maaliskuun selvä piristyminen osittain paikkasikin talven jättämää aukkoa myynnissä.

Liiton jäsenyritysten näkymät ovat toimintaympäristön elpyessä entisestään vahvistuneet. Kevään aikana vuoden 2011 huippulu-kemat on saavutettu ja osittain jopa ohitettu. Myynnin kasvua odotetaan yleisesti niin seuraavan kolmen kuin seuraavan 12 kuukaudenkin aikana. Huhtikuun kyselyssä kasvuun seuraavan vuosineljänneksen aikana uskoi 79 prosenttia ja seuraavan 12 kuukauden aikana 84 prosenttia yrityksistä. Laskua odottavien osuus oli vain prosentin luokkaa. Lisääntynyt aktiviteetti luo tarpei-ta myös henkilöstömäärän kasvattamiselle. Huhtikuussa 47 pro-senttia yrityksistä arvioi määrän kasvavan seuraavan 12 kuukau-den aikana. Myös odotukset toimitusaikojen pidentymisestä ovat voimistuneet kevään kuluessa. Huhtikuussa jo 46 prosenttia yrityksistä uskoi toimitusaikojen pitenevän seuraavien kuukausien aikana.

RAAKA-AINEET 393 mEUR, + 17,2 %

Teräskaupan alkuvuoden volyymikehitys oli vahvaa lähes kaikissa tuote-ryhmissä ja niin teollisuuteen kuin rakentamiseenkin toimitettiin toistakym-mentä prosenttia enemmän tavaraa kuin vertailuvuonna. Kun myös hinnat vahvistuivat selvästi edelliseen vuoteen verrattuna, teräspalveluyri-tysten myynti päätyi 18 prosentin kehitykselle.
Kemikaalikaupassa myynti kasvoi sekä määrällisesti että liikevaihdol-taan. Liikevaihdon hyvään kehitykseen oma vaikutuksensa oli raaka-aineiden – erityisesi öljyn – hintojen nousulla. Kysyntä vilkastui lähes kaikilla asiakastoimialoilla; poikkeuksen muodostivat paperikemikaalit, joissa kasvua ei edelleenkään havaittu. Ilmapiiri asiakasyrityksissä kään-tyi parempaan jo viime syksyllä ja odotukset ovat entisestään vahvistu-neet alkuvuoden aikana. Etenkin elintarviketeollisuuden puolella vientiin
satsataan aikaisempaa rohkeammin ja parantuneet näkymät ovat houkutelleet yrityksiä uudistamaan ja kehittämään sekä tuotteita että palveluita. Pientä varjoa tulevaisuuden näkymiin tuovat kuitenkin lisääntyneet ongelmat saatavuudessa sekä toimitusaikojen pidentyminen.

TUOTTEET JA PALVELUT TEOLLISUUDELLE 816 mEUR, + 6,4 %

Suomen kokonaistuotanto kasvoi viime vuonna 1,4 prosenttia ja ennus-teen mukaan Suomen talous kasvaa tänä vuonna lähes saman verran, bkt on kuitenkin edelleen jäljessä vuoden 2008 tasosta, ja ero onkin selvä niin viennissä kuin teollisuustuotannossakin.
Teknisessä kaupassa teollisuudelle tarkoitettujen tuotteiden ja palvelujen myynnin kehitys ensimmäisellä neljänneksellä jatkoi kasvussa. Elpyvien tilauskantojen myötä yritysten investoinnit tuotantoon ovat nousseet ja kohonneet käyttöasteet lisäsivät myös huollon ja varaosien kysyntää; osa
konepajoista on jopa tilanteessa jossa esimerkiksi työstökoneinvestointien tekemiseen on joko liian kiire tai sitten toimitusaika on ratkaisevassa asemassa koneen ominaisuuksien sijaan. Investoinneissa on myös selväs-ti näkyvissä satsaus uudenlaiseen ja automatisoidumpaan tuotantoon.
Toisaalta samaan aikaan kustannuspaineet näkyvät niin peruskomponenttien kuin työkalujenkin myynnin arvossa. Asiakastoimialoista mm. kaivosteollisuuden elpyminen sekä koneiden ja kulkuneuvojen tuotannon kasvu näkyivät selvästi metalliteollisuudessa ja edelleen sekä tuotannossa että lopputuotteissa tarvittavien koneiden, laitteiden ja komponenttien kysynnässä.
Maailmankaupan näkymät ovat piristyneet, ja myös Suomen viennin ennustetaan kasvavan selvästi kuluvan vuoden aikana. Samalla myös tuonnin kasvu nopeutuu ja kasvua ylläpitävät muun muassa vientiteollisuuden tuotantopanosten tuonti ja kotimaisen kysynnän lisään-tyminen. Teknisen kaupan yritykset näkevätkin tilanteen toisella neljänneksellä jatkuvan hyvänä ja teollisuuden ensimmäisellä neljänneksel-lä saamien tilausten tullessa tuotantoon kysynnän edelleen vahvistuvan, samalla kuitenkin myös toimitusaikojen ennustetaan pitenevän.

TUOTTEET JA PALVELUT RAKENTAMISEEN 667 mEUR, + 8,1 %

Rakentamisen kasvu jatkuu joskin aikaisempaa lievempänä. Rakentamis-ta vauhdittavat muuttoliike, matala korkotaso ja yleisesti parantunut talousnäkymä. Sitä rajoittavat muun muassa tonttien saatavuus ja toimi-henkilöpula. Kasvu on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, mutta tänä vuonna myös muut kasvukeskukset saavat siitä osansa. Viime vuonna aloitettiin 38 000 asunnon rakentaminen, ja pääosin vuokra-asunnoista koostuvan asuntotuotannon osuus rakentamisesta onkin poikkeuksellisen suuri. Toimitilarakentaminen jatkuu myös vahvalla tasolla, kuten useat ostoskeskukset, hotellit, sote- ja liikennerakentaminen liittymähankkeineen osoittavat. Korjausrakentamisen jatkuvaa kasvua varmistaa omistajien tarve kohentaa kiinteistöjensä kilpailukykyä uusien rinnalla. Infrarakenta-minenkin on edelleen lievässä kasvussa, vaikka talonrakentamisen laajat pohjatyöt ovat osin takana. Uusilla hankkeilla muun muassa tuetaan asuntotuotannon edellytyksiä ja alueiden toiminnallisuutta.
Teknisessä kaupassa talotekniikan tuoteryhmät vetivät kasvua alkuvuonna aloitushuipun rakennushankkeiden edettyä runko- ja varustelu-vaiheisiin. Kone- ja laitepalvelut jatkavat niin ikään maltillisessa kasvussa. Konevuokrauksen osuus koneiden käytössä on kasvanut jo paikoin yli 70 prosentin. Infrarakentamisen konekauppa jatkuu investointihuipun jälkeenkin lievässä kasvussa, ja palvelut työllistävät alaa. Rakentamisessa on tänä vuonna havaittavissa selviä suhdannehuipun piirteitä. Isoa notkahdusta ei kuitenkaan odoteta, sillä talouskasvun laajapohjaisuus ja kiinteistökaupan vuoden 2017 volyymitaso luovat ennusteen jatkuvuudesta.

KULUTTAJATUOTTEET 203 mEUR, – 2,7 %

Kuluttajatuotteiden kauppa käynnistyi nihkeästi alkuvuodesta. Pohjalla olivat viime vuoden vahvat kasvuluvut varsinkin autoalan jälkimarkkinoil-la, joihin verrattuna autovaraosa- ja rengaskaupassa myynti laski ensim-mäisellä kvartaalilla. Toisaalta verkkokauppojen kilpaileva tarjonta haastaa koko ajan entistä enemmän jäsenyrityksiämme näissä tuoteryh-missä. Moottoripyörä- ja mopokauppa kasvoi kappalemääräisesti ja näyttää siltä, että myös arvolla mitaten päästäisiin vihdoin kasvulukuihin tämän kevään aikana. Sen sijaan mönkijäkauppa laski ajoneuvopuolen myyntiä ja vastaavasti pienkonekauppa kasvoi jonkin verran viime vuo-desta. Kuluttajatuoteryhmien osalta tilanteet siis vaihtelevat ja koska monen alan sesonkikuukaudet ovat vasta alkamassa, nähtäväksi jää päästäänkö kuluttajatuotteissa kasvulukuihin tänä vuonna. Ainakin kuluttajaluottamusindikaattorit tukevat ajatusta siitä, että myynnin lasku saadaan taitettua positiivisempaan suuntaan toisella kvartaalilla.

Myyntitiedot perustuvat yhdistyksen jäsenten antamiin tietoihin ja toimialakatsaukset jaostoissa ja yhdistyksen muussa työskentelyssä kerättyihin tietoihin toimialan tilanteesta. Katsausta voidaan pitää hyvin kattavana, koska yhdistyksen jäsenistöön kuuluu noin 85 prosenttia koko toimialan yrityksistä.

Lisätietoja:
Tilastoasiantuntija Tanja Koljonen
Puhelin: (09) 6824 1321
Sähköposti: tanja.koljonen@tekninen.fi

 
Author

VEM motors Finland Oy