UUTISET

Takaisin listaukseen
14.06.2018

Team VEM ketjun onnistujat palkittiin Saksassa

VEM-jälleenmyyjät kiertueella

Team VEM -ketju on jälleen kokoontunut jälleenmyyntipäivillä Saksassa kahden tehdasvierailun ja edellisen vuoden onnistujien palkitsemisten merkeissä.

Tällä kertaa vierailtiin vanhassa tutussa VEMin Wernigeroden tehtaassa sekä Stromag-jarruja valmistavassa tehtaassa Dessaussa.

VEMillä tutustuttiin uusiin yhteyshenkilöihin. Florian Meyer, tehtaan uusi myyntijohtaja toivotti tervetulleeksi ja VEM motors Finlandin yhteyshenkilö Gerlinde Sattler piti ryhmälle lyhyen presentaation. Tehdaskierroksella nähtiin muutamia mielenkiintoisia valmisteilla olevia tuotteita ja todettiin omin silmin Saksan online-varaston olemassaolo. Lisäksi tehtiin jälleen kerran havainto, että Wernigeroden Kartoffelhaus-ravintolan Grillteller on varsin tuhti liha-annos yhdelle hengelle.

Stromagin uusi omistaja Altra Industrial Motion investoi voimakkaasti Dessaussa sijaitsevaan jarrutehtaaseen ja siellä on käynnissä täydellinen prosessien ja tehdastilojen uudistus. Vanhan ja jo uudistettujen osien näkeminen oli varsin hätkähdyttävä kokemus. Huomasi, että nyt siirrytään aikakaudesta toiseen ja isäntiemme innostus kuvasti tätä henkeä täysin. Uudistetun tehtaan tuotantokapasiteetti tulee luonnollisesti olemaan isompi ja tuotantokustannukset pienemmät.

Team VEM onnistujat 2017

Perinteiseen tapaan palkitsemme vuosittain tuoteryhmien onnistujia. Palkintojenjakoilta vietettiin teltassa itämaisen Sahara-illallisshown tunnelmissa. Sahara, vatsatanssi, tulishow ja arabialainen ruoka ei suoranaisesti liity VEMiin mitenkään. Juuri millään järkevällä syyllä paikan valintaa ei voi yhdistää Team VEM palkintogaalaan. Menköön selityksenä vaikkapa VEM transreschin ansiokas projekti Saudi-Arabiassa suolanpoistolaitoksen uudistajana. Palkintokategoriat ovat VEM motors Finlandin tuoteryhmien mukaan Vuoden Vääntäjä (vaihteet), Vuoden Säätäjä (taajuusmuuttajat) ja Vuoden Taistelija (sähkömoottorit).

Vuoden Taistelija Leivon Sähkö ansioitui kokonaisprojekteissa

Leivon Sähkö Oy on toiminut Leivonmäellä vuodesta 1986 tuottaen monipuolisia korjaamopalveluita teollisuuden pyöriville koneille. Sähkökäyttöjen asiantuntemus ja aktiivisuus on tuonut periaatteessa huoltoliikkeenä profiloituvalle Leivon Sähkölle myös runsaasti sähkökäyttöihin liittyviä toimitusprojekteja, toisinaan osana käyttöönottoa, toisinaan pelkkinä tuotetoimituksina. Myös VEM motors Finland on käyttänyt Leivon Sähkön Seppo Hujasen asiantuntemusta sähkömoottoreiden korjaamisesta vuosien varrella hyväkseen monissa kohteissa lähellä ja kaukana, joista eksoottisimpina mainittakoon Mongolia kaukana pääkaupunki Ulan Batorista, Talvivaaran startissa isojen murskainmoottorien korjaus ja Pohjois-Venäjällä Apatitynin kaupungissa keikka ison moottorihuollon valvojana.

Vuoden 2017 Taistelijan tykki myönnettiin pitkäjänteisestä työstä ja onnistuneista asiakasprojekteista, joissa on tehty kokonaispaketteja energiatehokkaan moottorityypin valinnasta asennukseen ja huoltoon asti.

Leivon Sähkö ja Voimansiirto onnistui Yaskawa-taajuusmuuttajilla

Yaskawa-taajuusmuuttajat ovat VEM motors Finland Oy:n uusin toimittajakumppani. Leivon Sähkö ja Voimansiirto Oy:n Matti Hämäläinen on ottanut uuden tuoteperheen suvereenisti haltuunsa, löytänyt vakituisia käyttäjiä ja myi muun muassa Suomen ensimmäiset uuden sukupolven GA700-taajuusmuuttajat. Näillä perusteilla LS&VS on VEMin järjestyksessään toinen Yaskawa-Säätäjä.

Vuonna 1995 perustettu Leivon Sähkö ja Voimansiirto on korjaamopalveluita tuottavan Leivon Sähkö Oy:n tytäryhtiö. Yritys on erikoistunut sähkö-, automaatio-, mekaniikka- ja voimansiirtotuotteiden myyntiin. Oma varasto, osaava henkilökunta ja hyvät päämiehet takaavat toimivan palveluketjun.

Tuplapalkitulle Leivon Sähkö -konsernille vuosi 2017 oli siis VEM-yhteistyön kannalta erittäin onnistunut.

Vuoden Vääntäjä Remet menestyi laitevalmistuksessa

Vaihdesektorin onnistujaksi vuonna 2017 valittiin renkolainen Remet. Remet on toiminut VEMin jälleenmyyjänä jo yli 40 vuotta. Yritystä vetävä Markku Innala on yrittäjä toisessa polvessa.
Remetin pääasiallinen toiminta on maataloutta helpottavien koneiden suunnittelu ja valmistus, joka alkoi jo vuonna 1964 maatilan yhteydessä olevalla korjauspajalla. Samoihin aikoihin aloitettiin omalla maatilalla laajamittaisempi perunan viljely, mikä auttoi tuotannossa olevien perunan käsittelykoneiden testausta.

Vuosien mittaan tuotanto on laajentunut lähes kaikkien juuresten käsittelykoneisiin ja sitä myötä VEMin tuotevalikoiman tuotteet ovat levinneet laajalle Suomen, Baltian ja Venäjän maanviljelyssä. Remet on maatalousyrittäjien keskuudessa tunnettu merkki ja lähes aina ne on varustettu VEMin tuotevalikoiman tuotteilla, mm. erilaisilla Tramec- ja KEB-vaihteilla. Onnistuneen vuoden 2017 kunniaksi Remetille myönnettiin Vuoden 2017 Vääntäjän katapultti-palkinto.

Kiitokset koko ketjulle

Lopuksi VEM motors Finlandin toimitusjohtaja Sami Kujalan kiitokset: ”Koko Team VEM -ketju on loistavan ammattitaitoista sähkökäytöt hallitsevaa porukkaa, ja tällaisia ihmisiä asiakkaat todella tarvitsevat parasta sähkökäyttöä etsiessään. Korkealaatuisella palvelulla ja tuotteilla syntyy pitkäaikaisia asiakassuhteita ja hyvää tulosta. Jatketaan tällä linjalla!”

Team VEM Saksan Online varastossa

Team VEM Saksan Online-varastossa Wernigerodessa. Tehdaskierrokset vetäjät eturivissä Bodo Kirchner toinen vasemmalta ja Andre Festerling 7. vasemmalta.

Sami Kujala ja Gerlinde Sattler

VEM motors Finlandin toimitusjohtaja Sami Kujala ja uusi Wernigeroden tehtaan tekninen yhteyshenkilömme Gerlinde Sattler.

Team VEM Stromag-jarrutehtaalla

Team VEM Stromagin tehtaalla Dessaussa. Stromagin isännät seisomassa takana vasemmalta Ana Maestro, Annett Koerting ja Thomas Ringel. Eturivissä oikealla tehtaan johtaja Soeren Martens.

Stromagin Soeren Martens esittelee uudistuvaa tehdasta

Stromagin jarrutehtaan kapasiteetti kasvaa tuotannon virtaviivaistamisen myötä.

Team VEM Ferropoliksessa 

Ferropoliksessa on esillä ruskohiilen louhimiseen käytettyjä kaivoskoneita.

Team VEM valmiina Saharaan

Team VEM valmiina Sahara-iltaan.

 

Marjut Vainio

Marjut on VEM motors Finland Oy:n markkinointipäällikkö.