UUTISET

Takaisin listaukseen
Suojavarustetuotanto 11.06.2020

Koronasuojavarusteiden kotimainen valmistus käyntiin pikavauhtia VEM-käyttöratkaisun avulla

Kuten kevään aikana olemme oppineet, Suomessa on monilta osin luovuttu huoltovarmuutta tukevasta tuotannosta. Sitten tuli korona ja yhtäkkiä huomasimme, että pulassa ollaan ilman omaa tuotantoa. Terveydenhuollon ammattikäyttöön sopivista suojavarusteista on ollut huutava pula ja niiden hankkiminen ulkomaisten kanavien kautta osoittautunut lähinnä tragikomediaksi. Nyt on kotimaista tuotantoa ryhdytty useallakin taholla ja alalla käynnistämään kovalla kiireellä.

Misetekin Mikko Lehmusto sai keväällä pikaisen toimeksiannon suunnitella ja rakentaa materiaalin arkituskoneita terveydenhuollon koronasuojavarusteiden suurtuotantovalmistukseen. Tavoitteena oli aloittaa tuotanto mahdollisimman pian.

Nyt oli myös messuilla käymisestä hyötyä. Lehmuston ensikosketus VEMiin oli nimittäin Helsingin viimevuotisilla Teknologia-messuilla. Keijo ’Keke’ Sumusalon esittelemä tuotevalikoima ja palvelukyky jäivät mieleen.

VEM motors Finlandin kattava varasto Masalassa osoittautui hyväksi avuksi. Yksinkertainen käyttöratkaisu, 3 x (VEM-moottori + Tramec-kierukkavaihde + Yaskawa-taajuusmuuttaja) löytyi suoraan varastosta. Masalan tuotantopalvelun Marcus Sandström asensi koneistoon sopivat toisiopään akselit yön yli -palveluna.

Suunnittelupöydältä käyttöönottoon kolmessa viikossa

Pelkästään sähkökäytön komponenttien toimitus tehtaiden tuotantolinjan kautta olisi kestänyt 9-10 viikkoa. Nyt koko koneen suunnitteluun ja rakentamiseen kului ensimmäisestä luonnoksesta käyttöönottoon alle kolme viikkoa! Varastotuotteiden avulla säästyi aikaa ja koneiden rakentamiseen päästiin välittömästi. Kotimaisten suojavarusteiden tuotanto saatiin nopeasti käyntiin.

Lisätiedot:

VEM motors Finland Oy
Sampsa Rutanen

Author

VEM motors Finland Oy