UUTISET

Takaisin listaukseen
VEM 4.11.2009

Oasis of the Seas lähti Turusta

04.11.2009

 

M/S Oasis of the Seas valmistui STX Europen Turun telakalla 28. lokakuuta 2009 luovutuskuntoon.  Ensimmäinen Oasis-luokan alus on maailman kaikkien aikojen suurin matkustaja-alus, arvoltaan noin 900 MEUR. Oasis of the Seas on myös maailman kallein matkustaja-alus ja kooltaan kautta aikojen suurin yksittäinen vientituote Suomesta. Toinen Oasis-luokan alus, joka valmistunee vuonna 2010, kantaa nimeä Allure of the Seas. 

Viikko maailman suurimmalla risteilyaluksella maksaa 900 eurosta 10 000 euroon. Kymppitonnilla saa käyttöönsä 156 neliön sviitin isoin näköalaikkunoin. 

Oasiksen erikoisuuksiin kuuluvat kahdeksannen kannen keskuspuisto eli Central Park, avonaiseen perään sijoittuva amfiteatteri sekä hissin tavoin pystysuunnassa liikkuva baari. Keskuspuisto on ylöspäin avonainen tila, joka koristellaan luonnonkasveilla ja puilla. Keskuspuistoon tulee myös aito nurmikko. Aluksella voi harrastaa mm. lainelautailua ja kiipeilyä.

 

 

Team VEMin Laivasähkötyö ja Leivon Sähkö rakentamassa Oasis of the Seas -alusta

Laivan rakennuksessa oli mukana Team VEM –verkostosta Laivasähkötyö (LST) sekä Leivon Sähkö. Laivasähkötyö sähköisti mm. aluksen konekuilut ja päätauluhuoneet, nousevan-laskevan ravintolan, fitness&spa-alueen, miehistötiloja sekä Central Parkin Shopit-alueen LST Engineeringin tekemien sähkösuunnitelmien mukaan. Mielenkiintoinen yksittäinen kohde oli valtavan aluksen kääntöpotkurin sähköistys. LST:n edustaja, Cedric Jullien, on mukana myös aluksen matkalla kotisatamaan Floridan Port Evergladesiin testaamassa ja viimeistelemässä töitä.  

Leivonmäellä Jyväskylän lähistöllä toimiva Leivon Sähkö suunnitteli ja valmisti 630 A pääkeskuksen aluksessa olevien suihkulähteiden säätökäytöille. Suihkulähdepumppuja aluksella on 33 kpl, suurimmat 45 kW, ja niitä säädetään taajuusmuuttajilla ja logiikkaohjauksella yhdessä suihkulähteissä olevien valaisimien kanssa. 

Kumppanimme ovat rakentamassa myös Allure of the Seas –sisaralusta.  

Author

VEM motors Finland Oy