UUTISET

Takaisin listaukseen
1.09.2017

1.9. vietetään Suomen bioenergiapäivää: Suomi EU-kakkonen

 
Bioenergia ry ,
01.09.2017
 

 

Suomi juhlii tänään 1.9. bioenergiapäivää. Syyskuun ensimmäisestä päivästä vuoden loppuun Suomi pärjäisi laskennallisesti pelkällä bioenergialla. Eurostatin ja eurooppalaisen bioenergiajärjestö AEBIOMin mukaan bioenergian osuus Suomen kokonaisloppukulutuksesta on 33 %. Bioenergia on suurin kaikista Suomen energianlähteistä.

Bioenergia on Euroopan johtava uusiutuvan energian muoto. Eurostatin ja AEBIOM:n (European Biomassa Association) mukaan bioenergia tulee kattamaan 11 % Euroopan unionin energian kokonaiskulutuksesta tänä vuonna. Muut uusiutuvat energiamuodot, kuten vesivoima, tuulivoima, aurinkoenergia ja maalämpö kattavat 7 %. Silti ei-uusiutuvat polttoaineet muodostavat edelleen 82 % EU:n energiankulutuksesta. 

Marraskuun 21. päivästä lähtien unionin energiatarve olisi mahdollista kattaa täysin bioenergialla. Tästä syystä AEBIOM juhlistaa Euroopan Bioenergiapäivää 21.11.2017. Suomessa tämä päivä on jo 1. syyskuuta. Ruotsi juhli bioenergiapäiväänsä 21. elokuuta, ja 26 EU-maata juhlii bioenergiapäiväänsä myöhemmin tänä vuonna.

Syyskuun alusta lähtien Suomi kattaa laskennallisesti loppuvuoden energiatarpeensa pelkästään bioenergialla. Suomessa bioenergian osuus energian loppukulutuksesta onkin Euroopan toiseksi suurin 33 %:lla. Kokonaisuudessaan uusiutuvan energian osuus oli 39 % vuonna 2016 verrattuna Euroopan unionin keskiarvoon 18 %. 

– Vaikka bioenergia on johtava uusiutuvan energian muoto EU:ssa ja Suomessa, sen rooli usein unohtuu julkisessa keskustelussa. Tästä syystä Bioenergia ry osallistuu kampanjaan, jonka tavoitteena on tarjota selkeämpi käsitys siitä, mikä bioenergian kehityksen tilanne on EU:n ja sen jäsenvaltioiden tasolla, toteaa Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.

Bioenergiaa hyödynnetään monella alalla Suomessa, kuten sähköntuotannossa, lämmityksessä sekä liikenteessä. Potentiaali erityisesti lämmityksessä ja liikenteessä on merkittävä.

Biopolttoaineiden tuottamisessa Suomi on kansainvälinen edelläkävijä. Vuonna 2015 biopolttoaineiden osuus liikenteessä oli 13,5 % ja hallituksen tavoitteena on nostaa osuus 30 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Vaikka bioenergiaa käytetään Suomessa moniin tarkoituksiin, kestävän metsänhoidon ansiosta puuston määrä on melkein kaksinkertaistunut 1920-luvulta.(Luke 2016.)

Tutustu kampanjan verkkosivuun

Uusiutuva energia

 
Author

VEM motors Finland Oy