UUTISET

Takaisin listaukseen
VEM 1.06.2016

Ilkka Hakamäki juhlittiin eläkkeelle

 
Marjut Vainio, VMF,
01.06.2016
 

 

 

Yli 40 vuotta konsernin palveluksessa, tinkimätöntä ja täsmällistä myynti-insinöörin työtä. Harva meistä on rautaa, mutta Ilestä sitä löytyy.

Perjantaina 27.5.2016 vietettiin VEM motors Finlandin varastoon somistetussa juhlatilassa Kaupparatsun Vapautusjuhlia. Varasto oli valittu juhlapaikaksi muun muassa symbolisista syistä. Vuonna 1973 Ile aloitti silloisessa Konemyynti Oy:ssä varastomiehenä. Paikalla oli nykyiset ja joukko entisiä työkavereita sekä jälleenmyyjien edustajia. Läksiäiset tuli vietettyä perinteisin menoin railakkaasti tai rauhallisesti, mutta melko perusteellisesti kuitenkin. Pitkäaikaisin työntekijämme on nyt saatettu huolellisesti eläkkeelle.

Ilen mukaan tärkeimpiä asioita myyntiedustajan työssä ovat ensinnäkin sinnikkyys. Ison kalan pyynnissä ei koskaan kannata luovuttaa, vaikka saalista joutuu odottamaan. Aina voi odottaa seuraavaa tilaisuutta ja yrittää uudelleen. Toinen tärkeä asia on täsmällisyys ja lupausten pito asiakkaille. Tehdään mitä on luvattu ja sovittuna aikana. Siinä ohjenuoraa nykyiselle kaartille.

Kiitos Ilelle mahtavasta panoksesta konsernin palveluksessa ja leppoisia eläkepäiviä!

Iso kiitos kaikille juhlavieraille!

Juhlaväki
Huilaustauolla vasemmalta Tanja Klippi, VmF; Andreas Festerling, VEM motors GmbH; Sami Kujala, VmF ja Kari Randell, Ex-VmF.
Bilebändinä Anttoset: Jesper Anttonen / laulu & kitara, Joonatan Anttonen / Cajoon-boksi (rumpu) ja Ari Anttonen / laulu & kitara
Hurjaa menoa tanssilattialla.
Yaskawa Europen Claes Sjöblom, uusimman päämiehemme edustaja on myös entinen esmacilainen.
Ex-toimitusjohtaja Pentti Luhtala esitti mielenkiintoisen historiikin firman ja Ilen vaiheista.
Ex-toimitusjohtaja Kari Randell muisteli yhteistä työaikaa Ilen kanssa.
Nykyinen tj. Sami Kujala onnitteli, kertoi anekdootteja yhteisen taipaleen varrelta ja totesi vielä melko todennäköisen asian: Harvat pystyvät enää saavuttamaan yhtä pitkän työuran saman työnantajan palveluksessa.

 

 
Author

VEM motors Finland Oy