UUTISET

Takaisin listaukseen
15.02.2005

VEM-sähkömoottorit Suomen markkinoilla 45 vuotta

15.02.2005

20.2.2005 tuli kuluneeksi 45 vuotta ensimmäisen VEM-sopimuksen solmimisesta. Suomi oli VEM:n ensimmäinen länsimainen kauppakumppani. Tapaus oli merkittävä ja sopimuksen allekirjoitus Leipzigin teollisuusmessuilla pääsi jopa televisiolevitykseen.

VEM motors Finland Oy:n historia sai alkunsa vuonna 1939, kun insinööri Toivo Hauvonen perusti rautarakenteita valmistavan Muotorauta-nimisen yrityksen. 1942 nimi vaihdettiin Konemyynniksi (vuodesta -79 Esmac Oy). 50-luvulla Konemyynti myi Strömberg-moottoreita, mutta niiden tilalle etsittiin "omaa" merkkiä.

60-luvusta muodostui kansainvälistymisen ja kasvun kausi. VEM-sähkömoottorit olivat yrityksen merkittävin tuontituote heti 60-luvun alusta lähtien. Ensimmäiset VEM-moottorit tuotiin Suomeen 1957 Leipzigin messujen tuliaisina ja ensimmäinen sopimus VEM-moottoreiden maahantuonnista solmittiin 20.2.1960.  VEM motors Finland Oy eli silloinen Konemyynti oli VEMin ensimmäinen länsimainen vientikumppani.

60-luvulla syntyi myös kansainvälinen moottoreiden IEC-mitoitus. Kun VEMin tuotteet 70-luvun kuluessa mitoitettiin standardin mukaisiksi, olivat menestyksen eväät hyvät. Suomessa VEMiä myytiin aluksi maatalouteen, mutta vähitellen Suomen teollisuus oppi luottamaan valurautarunkoisen VEM-moottorin laatuun ja tänään VEM on Suomessa pienjännitemoottoreissa markkinakakkonen. 

Nykyiseen VEM Group:iin kuuluvat tehtaat ovat VEM motors GmbH Wernigerode ja Thurm, VEM Sachsenwerk Dresdenissä sekä Keulahütte GmbH. Kolme ensimmäistä ovat keskittyneet sähkömoottoreiden valmistukseen, viimeksi mainittu tekee valutuotteita. Maailmanlaajuinen tytäryhtiö/jälleenmyyntiverkosto on voimakkaassa kehitysvaiheessa ja lähivuosina odotetaankin merkittäviä kasvulukemia kaikilta mantereilta. 

Lisätiedot:
Kari Randell
toimitusjohtaja
Puh. (09) 6132 6710
0400 445 062
kari.randell@vem.fi